tiistai 5. kesäkuuta 2012

KYLPPÄRIREMPPA 2012

Jotta elämä ei kävisi tylsäksi muiden projektien ollessa puolivalmiina, aloitimme kylpyhuoneen remontoimisen.

Kylppärissä oli muutamia "kopolaattoja" ja oli muutenkin aikaisemman omistajan taholta remontoitu ja suunniteltu melkosen paljosti päin persittä.

Eli laattakauppoja kiertämään ja kalustelehtiä selaamaan. Nyt laatat on hankittu ja kalusteet mietitty melkein valmiiksi, joten aloitimme purkutyöt. Purkutyöt on muuten hienoja, saa pistää paikkaa rikki, kirota ja pärrätä. Allaskaappi irtosi helposti, mutta vessanpönttöä piti murjoa irti oikein kunnolla. Olisi pitänyt pyytää Nevalaisen Heikki kylään, joka särki oman pönttönsä halaamalla. Se on kova remppamies, se Heikki.

Lähtöpiste. Karmeessa kunnossa ja kulmia ei saa kummemmiksi, vaikka hinkkaisi rutosti.
Toista suuntaa.
Vasemmasta kulmasta laatta halki.
Ammattilaisen asennusjälki.
Piukka pohdinta.
Ja sitten alko piikkaus. Irtoaa helposti, toivotaan ettei yllätyksiä ilmaannu.

Ja huomenna jatkuu...


tiistai 22. toukokuuta 2012

Nyt väännetään kesäksi pergola

Ensin haaveissa oli suurehko terassi, mutta materiaalien yhteenynnäämisen jälkeen halusin unohtaa sen. Lisää mietiskelyä ja silmiin osui kuva pergolasta. Se ratkaisisi ongelmani. Katettu pienen terassin tapainen paikka, jossa voi viettää pitkän kesäloman lämpimiä suvi-iltoja kivasti rillaten. Lisäksi katettu paikka on mainio paikka nukuttaa nuorempi piltti vaunuihinsa.

Olisikos ollut Puukeskuksen esite, josta löytyi hyvät ja selkeät ohjeet. Mallissa vielä valmiit mitat ja systeemit, jos ei halua vääntää omaan pihaan sopivaa. Itse muokkasin mittoja, jotta istuisi paremmin omaan pihaamme.

Puumateriaaleissa ei tyydytty edullisimpiin Byggmaxin kieroihin pattinkeihin, vaan haettiin laadukkaampi materiaali siinä toivossa, että pysyisi pystyssä edes seuraavan syksyn ja talven yli.


Oma pergola tulee valmistumaan niin, että ensin nousee "runko" ja palkit. Pergolaan on helppo jälkikäteen asentaa sellaiset aitaelementit, kuin itse haluaa. Ne valmistuvat ja asentuvat kesäloman aikana. Valokate tulee omaan pergolaani. Lisäksi sinne on suunnitteilla taitettavat apupöydät kulmiin ja jonkinsortin äänentoisto, jota ohjataan pukuhuoneesta. Pukuhuone on kotimme alakerrassa ja pergolan välittömässä läheisyydessä. Katetun pergolan alle tulee puutarhakalusto kuudelle hengelle ja kompakti Weberin kaasugrilli.

Pergolan "lattiana" toimii vihreä 60x60 kestopuulaatta. Nämäkin löytyivät edullisesti K-Raudan puutarhapäiviltä hintaan 1,99€/kpl. Niitä tarttui mukaan 27kpl, eli pari laattaa toimii pergolan "sisäänkäyntinä".

Pergola sijoitetaan niin, että muksujen hiekkalaatikko on aivan vieressä, joten vahtiminen ja leikkeihin osallistuminen on vaivatonta.

Koko setin hinnan voin läiskäyttää ilmoille, kun kuitit olen laskenut yhteen.

Eli, leuka rintaan ja masentamaan!

Piha pelkissä kestopuulaatoissa. Rajasi mukavasti alueen rillaamiselle ja meinasin jopa jättää tämän rojektin näin.

Vaan puutavara tuli pihalle ja alkoi aitatolppien arpominen kohdilleen.

Apunaru pinkeänä.

Heittämällä vaateriin.

Säkällä mentiin.

Kävi vielä niin, että sen enempää mittailematta jokainen aitatolppa löysi passiin. Helpottaa pystytolppien mittoihinsa sahaamista ja katoksen kulman kopioimisen tolpasta toiseen.

Puutavara on suositeltavaa puristaa säilytyksen ajaksi kiinni, ellei tee niistä banaaneja ja haastavampia asentaa.

Päivä pulkassa.

Pystytolppiin vaakapuun paksuinen lovi. Lovettiin käsisahalla.

Tolpan juureen piti antaa käsisirkkeliä, jotta mahtui pienemmällä kiroamisella aitankenkään.

Pystytolppaan tehtiin urat Lamello -jyrsimellä. Tämä helpotti suuresti, koska tolppaan mahdotonta antaa iskua suoraan ylhäältä alas ja nyt sujahti hienosti alas asti. Tukeva on silti.
Pystytolppien urat. Suorilta syviksi, niin ei tarvinnut useaan kertaan ihmetellä.

Tolpat ja äitee ojossa.

Vaakapuut kiinni puristimilla, passiin ja ruuvaus.

Vaakapuiden kiinnityshommat.

Hyvä tulee. Sisäpuoli.

Ja ulkopuoli. 

Ja sisäpuoli.

Tämä masennuspäivä jätettiin tähän pisteeseen. Hieno tulee.

Rimat katolla. Näiden lovetusta ei vielä tehty.
  
Rimojen päät ajettu 45 asteen kulmaan riman puolesta välistä.

Mestari tarkastelee hommat työmaalla.

Häsyrillä "rimoihin" lovat, jotta uppoaa sen 6cm vaakapuihin.

Paljon paremman näköistä, kun pelkästään vaakapuiden päällä makaavat "rimat".

Reunimmainen rima ja sisäkulma.

Ja toiselta puolelta.

Hommoo taas päivitellään pian. Seuraavaksi värkkään pergolan aitaelementit ja ensi kuussa valokatteen. Pian on harjakaisten aika.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Kilven kimppuun

Pian Humpster kelpaa polliiseillekin!

Viime syksynä Humpsteria talliin työntäessä rekisterikilventeline otti TAAS kiinni ovenkarmiin. Sen verta kuranen oli TAAS se hitsisauma kiinnikkeen ja telineen välissä, että otti ja katkes, TAAS.

Tällä kertaa en maksa melkeen satasta telineestä, vaan nysvään tuosta rikkunaisesta ite ehjän. Ja paremman!

Tässä palikat. Vanha teline, telineessä orkkisvilkku
(antakee kirkas "lasi" mulle siihen) ja 30 cm latikkaa.
Päivitän kilpihomman loppuun, kun on kilpi pyörässä paikoillaan...

Tässä Humpsterin äänimaailmaa viime kesältä.


Uusi näyte sitten langoille, kon Ms Humpster on niinkos ajovalmis.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Humpsterin kevätehostus


Pyörä:
Harley-Davidson
Sportster XL 1200 Custom
vm. 1998 - H-D täytti 95 vuotta
Pyörä numeroitu: 589/3000
Muistaakseni vuonna 1998 näitä numeroituja pyöriä tuotiin neljä kappaletta Suomeen.



Kevät tulee, eli pikkuruinen pyörän päivitys ja perushuolto tiedossa.

Tämän kevään uudistus oli erillisen huohottimen asennus uuden imutorven takia. Mielessä pyöri pitkään Forcewinderin ilmanputsari, mutta törkeän hintansa takia jäi hankkimatta. Orkkisputsarin tilalle tuli komea krominen imutorvi, isoinhan sen piti olla mitä markkinoilta äkkiä löysi, tietenkin.

MC Pallivahan kerhotilat. Vapise Päivi Räsänen!
Purkutyöt aloitettu. Penkki ja ilmanputsari siirretty hyllylle.


Huohotin testauksessa. Osuu paikoilleen.


Purola Choppersista (joka tilasi amerriikasta) tilattu imutorvi.

4" krominen kukkaruukku imasee todennäkösesti tarpeeksi ilmaa.
Töttörön ja huohottimen ensitreffit.


Syssyllä talliin siirtyessä meni telineen kiinnikkeet naks. Teline sai uuden maalin ja lakan pintaan. Kiinnikkeet pitää vielä värkätä ja valo iskeä paikoilleen. Kuvan voisin lykkiä, kun on paikallaan.


Tässä mietin, jotta pitäiskös tuohon korvausilman reikään panna jokin letku tahi muu kökkäre, vai voiskos sen antaa olla ihan nuin.

CV Keihin
Huohotin paketistaan purettuna.


Akkukotelo oli päässyt keräämään ruskeeta alareunaan.


Vaan yksi iltapäivä ja pari kuppia kahvia, niin jo kiilsi taas kotelo.

Nopea Humpsterin ehostus Jokisen Penan kansitaiteella.
Koko setin testailua. Sopivan kokoinen imusukka löytyi Moposportin kautta.

4" torveen ei helpolla sukkaa löytynyt, Moposport pelasti.
Sukkakin paikoillaan

Kromisena ois ollu komiampi. Tuutista tuli melkosen pitkä. Tallista tuli kuitenkin pihalle ja suojateillä sillä saa mummot kampattu.

Sitten pantiin paketti kiiltämään. Muutaman tunnin jälkeen poskista ja putkista katosi pinnan ruostepilkut ja muukin päivettymä katosi samalla. Jäljellä lokareiden ja tankin ruttomainen hinkkaus.





Kyllä se siittä! Seuraavaksi voisin läiskiä kuvia, kun on kilpi paikoillaan. Jalkatapit ja kahvat pitäisi vaihtaa, ovat orkkikset ja kuluneet.